keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Minua on hemmoteltu

Viime aikoina minua on hemmoteltu uudestaan ja uudestaan.
(Ja tietokone se vaan reistaa...)
Viime viikolla tuli sny:postia kahtena päivänä peräkkäin ja eilen olin lentää pyllylleni postilaatikolla käydessäni, kun olin jälleen saanut postia =))
Ensimmäinen posti viime viikolla sisälsi kaksi lehteä,
joita kumpaakaan en ole aikaisemmin lukenut:
Toinen on Eeva neulelehti omalta syntymä vuodeltani 1977
ja toinen englannin kielinen Simply knitting.
Ihania, kiitos kovasti!!

Seuraavana päivänä hämmästyin, kun olin näin pian saanut uutta postia.
Paketti sisälsi minulle uudet tuttavuudet, joita epäilen bambu-puikoiksi; saa korjata, jos olen väärin veikannut, koska en ole vielä ehtinyt niitä testaamaan, mutta tulevat testaukseen heti, kun otan puikoille paketin ihanuuden: Todellakin aurinkoisen langan; Handu handdyed- langan
Katsokaa ja ihailkaa;
Kiitos Pelastuspartio eli vara SNY

Ja kuten kerroinkin jo, ei minun hemmotteluni vielä tähän päättynyt. Nyt tulee tosi kiire saada vanhat työt pois alta, jotta saan puikoille uudet ihanuudet eli yllä olevan sekä alla olevat.
Eilinen hämmästyksen aiheeni eli huhtikuun sny-posti. Ah niin ihanaa Novitan Cocosta, jota en ole raaskinnut ostaa vasta kuin tytön kesätoppiin( nyt saan tehdä itsellenikin oman topin) Tuo lanka on aivan mahtavaa neuloa ja tosi mukavaa päällä! ja lisäksi vaahtokarkkeja ; Olivat tosi hyviä ja onnistuin syömään ne jo ennen lasten koulusta tuloa ;)


Olen suorastaan haltioissani saamastani huomiosta
ja siitä ISO KIITOS
sinulle SNY.ni

Pahoittelen, ettei minun bloggaukseni ole onnistunut tällä rämä koneella, mutta onneksi siihen tulee viimeistään ensiviikon lopulla muutos;
Muruni tilasi meille uuden koneen, jota nyt odottelemme =)

Joku neropatti ottikin ensimmäisen sny-paketin kuvan toisella kameralla, joka ei äskeisellä latauksella siis tullutkaan koneelle, joten laitan siitä kuvan vielä illan aikana, jos kone ei sekoa =)
sekä viimeisimmästä neuleesta, jonka tein tytölle tässä parin päivän aikana ja nyt sain viimein hapsutkin paikalleen, joten palaan vielä, enkä siis haamuile ,)

3 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Olet saanut ihania paketteja. :o) Hienoa, että pelastuspartio toimii! Puikot näyttävät olevan KnitPicksin Harmony-sarjaa eli koivupuiset ihanuudet. Ja Ilun langat ovat aina niiiiin upean värisiä. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Olen täällä ihan ihmeissäni, että miten osasinkin laittaa oikean vuoden neulelehden sinulle... Mukavaa, että tykkäät:) Jään jännityksellä odottelemaan, että minkalaisen kesähepenen teet langoista itsellesi. Ps.täälläkin nuo karkit hävisivät hetkessä:D

-Snysi

Heini L kirjoitti...

vau! onpas sinua muistettu!
Hurjan ihanannäköisiä juttuja!

:)