Ei valmista. Laskeminen jämähti 60 kiloon, mutta eiköhän se ensi viikolla valmistu, kunhan tämän kuun aikana :)
Ufot ovat kesken, toppi odottaa kasaamista ( yäks) ja lukunutun napit ovat kadonneet ( eipäs, en ole vaan niitä vielä löytänyt, ovat niin hyvässä tallessa...)
Ja uutta neuletta pukkaa; Topin takakappale valmistui aamulla ja etukappale on jo puolessa välissä. Tää on vaan niin kiva ohje, kun onnistuin sunnuntaina oppimaan siihen tulevan pitsineuleenkin. Nyt tää sit vaan melkein kokoajan istuu sohvalla neulomassa hyvällä omalla tunnolla, kun oli eilen aamuna ahkera ja siivos koko kämpän =))
Ensikerralla kuvien kans, nyt vielä hetkeksi valkoisen unelman kimppuun,( jotta joskus näätte sit niitä kuviakin) sit kutsuu NukkuMatti. Aamulla aikainen herätys töihin ja tiedossa vieroitus oireita neulomisesta...
tiistai 24. maaliskuuta 2009
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Lankojen lasku jatkuu ja Ufojen kanssa työskentely myöskin
Laskuissa olen päässyt 56 kiloon asti ja pahoin pelkään ( lue: odotan =) ), että lankojen paino tulee ylittämään omani, sillä varastossa olevat lasken vasta huomenna. Osa kesälangoista kun on ollut siellä säilössä syksystä asti. Vajaita keriä en edelleenkään vaivaudu laskemaan vaan ainoastaan korkkaamattomat, muuten tää projekti ei tosiaankaan lopu tällä viikolla...
Homma on niin tylsää, että piti vastapainoksi teinin kesätoppia neuloa yli puolen yön, ennenkuin maltoin mennä nukkumaan. Taka kpl on nyt melkein valmis ja taitaa tuo päätyä teinin synttäri pakettiin muutaman viikon kuluttua ;)
Ensijärkytyksen jälkeen pinkki tyynykin kelpasi hyvin lukukaveriksi illalla, vaikka kysymys kuuluikin " miksi pinkki?" Ei raukka enää muistanut, että kun tuo projekti alkoi, niin itse langan värin valitsi =)
Joitain lankoja tulen laittamaan myyntiinkin, jahka saan kaikki käytyä läpi ja siirrettyä paperilta tietokoneelle. Ja eräälle tiedoksi, että en ollut muistanut valkoisen tennesseen olevan kiinnitettynä tuohon ufo toppiin, joten sitä ei löydy ylimääräistä. Anteexi =(
Nyt laittamaan ruokaa, että ehdin vielä neuloakin ennen töihin menoa...

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Valmis Ufo
Ruuan päälle ei viitsinyt heti mennä hommaa jatkamaan, vaan päätin ensin päästä eroon yhdestä ufoutuneesta työstä. Joten:
Lankojen laskua =\
Jep, kovasti yritän saada langat lasketuksi. Tylsää......
Kiltisti kirjaan kaikki ylös värinumeroineen kaikkineen, mutta homma vie aikaa ja on to-si tyl-sää!!
Vajaita keriä en laske enkä keskeneräisyyksiä, mutta kirjaan ne yläs keskeneräisyyksinä ja laitan langat varatuiksi. Jo 3 työtä olen valinnut illan töiksi, jotta saan ne valmiiksi. Inhoan kyllä Tango Fanin päättelyä, mutta eiköhän se teen ja suklaan kanssa lutviudu. Lukunuttuun pitää vielä lisätä napit ja hieman hapsuja ( 15 sentin matkalle) ja sit keskeneräisen kesätopin kimppuun... ( vasta eka kpl puolivälissä, joten on joku muu homma taas kiinnostanut enemmän kuin tuo. Hmm. ...Niin minua...)
Homma on syvältä, mutta eiköhän se parissa päivässä ole valmis, kunhan pääsen varastoon laskemaan loput + kaapista vielä pari laatikkoa.
Tällä hetkellä langoista on laskettu melkein 35kg, joten dietti odottaa, vaikka olen tämän vuoden aloittanut ahkerammin kuin koskaan =)
Nyt ansaitulle tauollle ja ruuan laittoon...

tiistai 10. maaliskuuta 2009
Helmikuun ostoksia...
Yritän aina ohimennessä laskeskella lankojani (uskokaa huviksenne), mutta paljon oli viime kuussa taas orpoja kaupan hyllyllä, jotka halusivat luokseni asumaan...
7 veljestä marttaväreissä
( vaatimattomasti vain 2250 g,
huom. edellisen postauksen siniset sukat
on tehty tuosta vajaasta kerästä)
Teddyä valkoista, oranssia ja punaista
yhteensä 2200 g
Lisäksi tuli adoptoitua 600g karusellia, josta 1 harmaa kerä on muuttunut jo lapasiksi, sekä 2 kerää huopasta, joista lasten loman aikana muotoutui 2 patalappua. (... mutta unohdin ne kuvata silloin tylsänä päivänä, kun otin tytöstä kuvia...)

maanantai 9. maaliskuuta 2009
sukkia ja lisää tulossa =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)