perjantai 3. lokakuuta 2008

Joku on taas shoppaillut...

Viime viikolla tilasin itselleni ja tytölleni yhteiseksi lehdeksi Ottobre- ompelulehden , kun tulin ensin ostaneeksi uusimman naisten malli lehden. (Lehdessä oli kiva hameen ohje.)
Ajattelin, jos vaikka oikeasti innostuisi pitkästä aikaa ompelemaankin, kun ei ole suuremmin tullut noita kankaitakaan kuitenkaan myytyä pois ja vanhat lehdetkin on tuolla vielä. Eilen sit tuli jo postissa lasku sekä kaupanpäällinen ja tilaamani nappiaskartelu-pakkaus.

Eli tällaiset minua odotti töistä tullessa


Tiistaina tein myös tilauksen Ilun kaupassa ( Ihan vain joululahjoihin, kulta...) Taas tarttui ostoskärryyn 2 villalpakkaa sekä vyyhti sukkalankaa. Siis OIKEESTI ihan vähäsen ;)
Nämäkin odottivat minua, kun tulin illalla töistä

Täytyyhän poloisia ottaa lämpimään hoivaavaan huomaan, kun ovat niin pikkasiakin, eikö totta. Eilen liityin vielä toiseen Ilun sukkalankaklubeista. (Edelleen sanahirviö...) Jänskättää! Tänään tein joululahjoja ajatellen vielä yhden tilauksen Novitalta ja sit onkin suunnitelmien langat valmiina ja voin alittaa oman langan osto lakon. Katselin Jossup:n omia sääntöjä ja huomasin erityis säännön: Ei koske Ilun Handussa tehtyjä ostoksia. Joten tuumasta toimeen:

Minun oman langanosto-lakon säännöt
1. En osta enää lankaa tänävuonna.
2. Ilun handusta voi ostaa lankaa.
3. Hätätapauksessa, jos lanka loppuu kesken jostain työstä, voi lankaa tässä tapauksessa ostaa muualtakin.

4.Tilaustyöhön voi langat ostaa, jos ei omasta "varastosta" kyseistä löydy.


No nyt ei muuta kuin lakkoon.( tietääkö kukaan kauanko vieroitusoireet kestävät;))
Tarttee toivoa, että seuraavassa novitassa ei ole sellaista pakko tehdä jouluksi juttua, mihin ei oikeaa lankaa jo valmiiksi löytyisi...

Muutama muukin lehti on tullut joulua silmälläpitäen viikon aikana ostettua
eli tämmöttis



Taika lehdestä opeteltavana haarukkapitsi-huivi, kun oli niin yksinkertaiset ohjekuvatkin =) Kortteja pitää aina tehdä osa itsekin. Ja joulun käsityöt lehdessä oli tosi mukavia pieniä jouluisia käsitöitä tietty.
Ai niin, jotta se haarukkapitsin teko onnistuisi, shoppailin eilen tämän:

Jepsis, tämmöttis täällä tälläerää. Vielä ehdin laittaa ruuan ennen töihin lähtöä.
10 tuntia enää niin pääsee viikonlopun viettoon ja huomenna kyllä nukun ainakin puoli yhdeksään ja piste!.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaha, jaha en nyt ihan tiedä miten pitäis tähän suhtautua! siis sääntöjen kopioimiseen=( *nauraa todella räkäisesti)*Heh,siis ihan oikeesti käytän nyt tuota sanontaa, vaikka vihaan sitä, mutta se on tällä hetkellä ainoa, joka kuvaa oikeaa fiilistäni, juuri nyt,sain todella makeat naurut (siis ei todellakaan pahalla), vaan ihan päin vastoin ... Kyllä elämä ON ihanaa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Heip!

Liittyen kommenttiisi blogissani...

Ostin Novitan Laurat täältä Tampereen Anttilasta. Sinne niitä jäi vielä vaikka kuinka, hinta oli n.4,5€.
Voin mieluusti diilata sitä sinulle haluamasi määrän! Värivalikoima oli aika suppea, eniten oli sellaista mun lankaani vielä reilusti vaaleanpunaisempaa.

Voisit laittaa mulle vaikka sähköpostia niin sovitaan tarkemmin:
fairytale157 (at) yahoo .se

Ps. Ihania ostoksia täälläkin:)

Anonyymi kirjoitti...

Ainakaan tähän mennessä mulle ei ole tullut sulta sähköpostia...laitoitko varmasti osoitteen oikein? Loppuosa on siis oikeasti .se eikä .com.

Tai olisiko sulla osoitetta, johon voisin laittaa sulle postia?

Ps. Myös Ravelry-viesti käy, jos olet siellä. Mä olen siellä samalla nimellä.