sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet ja kuviot

Eikä vanhojakaan kannata unohtaa ;)
Nyt on uusi vuosi juhlittu ja naapurustokin hiljentynyt. ( onneksi )
Nuorimmainen nukahti rinnalle puolenyön jälkeen ja nukkuikin 4 syötöllä peräti iltapäivään puoli kahteen. Raukka parka, kun illalla säikkyi raketteja ja joutui valvomaan yli 6 tuntia putkeen. Kyllä oltiin helpottuneita, kun yöllä viimein nukahti.
Jep, naaputusto otti hivenen äänekkäämmin uuden vuoden vastaan kuin me. Nuoretkaan eivät olleet ulkona kuin hetken. Tv ja pelit kiinnosti enemmän ja nuoripari viihtyy paremmin kahdestaan. Nyt onkin taas talo hiljainen. Kuopus päikkäreillä, Esikoinen lähti kultansa kanssa
"toiseen kotiin" ja poika häipyi isin kanssa perinteiseen sunnuntai illan puuhaan eli hallille höntsäämään. Äippä saa kutoa ja blogata rauhassa, kunhan lämmittää vesipadan ja saunan valmiiksi. Kyllä on hiljaista verraten, että meitä illalla oli 7, kun pojalla oli kaveri yökylässä.
Puikot suihkii ja koukku käy. Elämä jatkuu.
Kyllä pitää puikkojen suihkiakin, kun laskeskelin, että keskeneräisiä neulomuksia on sanotaan vaikkapa riittävästi. Tarttee vissiin niitä aina jossain välissä tehdä valmiiksi niitäkin :)
Tarttis tehrä listakin sen kun kasvaa, kun kaikkia ihania malleja löytyy, kun vanhoja lehtiä selailee.
No aika näyttää mitä tänä vuonna ehtii aikaan saada...
Tässä kuitenkin tämän vuoden ensimmäinen
meinaan kuvio...




Kuvio 3 ,


tämäkin valkoisesta Novitan Tennesseestä


Tää menee ny tuikkaseen muutamaan pesään valkiat ja ottaa vaihteeksi puikot hyppysiin. Sikäli mikäli kuopus jatkaa vielä unosiaan tovin aikaa...









Ei kommentteja: